sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Päivittelyjä

Sori oon aika laiska kirjottelija, mut otetaa nyt taas parin kuukauden kuulumiset kerralla. Oon jo pitkään haaveillu siitä miten kiva ois kokeilla ajaa Iivarilla. Myös yksi talli kaverini halusi kokeilla ajamista omalla hevosellaan joten me sitten ostettiin puoliksi valjaat ja koppa kärryt. Iivari on siis varsana opetettu ensin ajolle, kuten varmaan on kaikki muutkin suomenhevoset, mutta niiden aikojen jälkeen se ei tietääkseni ole paljon kärry heppana toiminut. Ekalla kerralla miulla oli meijän äiti mukana auttelemassa. Valjastuksessa ei ollu mitää ongelmia ja kun lähettiin liikkeelle ni pyysin äitiä taluttamaan Iivaria. Sitten käytiin kentällä harjottelemassa kahestaan kääntymistä, kun se on vähän haasteellista käryjen kanssa ja kun se rupesi sujumaan niin sitten käytiin siinä lähitiellä heittämässä pikku lenkki kahestaan, kun äitin piti sitten jo lähteä kotiin. Meijän lenkki sujui hyvin, mutta sitten kun tultiin takas ni arvelin että mitenköhän mahan saaha sen pois niitten kärryjen edestä, mutta sitten päätin luottaa hevoseeni ja sanoin sille vain "seiso" ja niinhän se seisoa törötti paikoillaan niin kauan että sain sen irti. Nyt myö sitte aina aika ajoin käyään "hiitillä" ja se on meistä hauskaa puuhaa!

Ekaa kertaa tiellä menossa, jännää.
Turvallisesti kotona!



Ratsastuksen puolella Iivari on myös petrannut tosi paljon. Myö ollaan nyt käyty säännöllisesti Paken valmennuksissa ja valmentajakin on sanonut että iivari on ihan eri hevonen kuin silloin kun hän näki sen ekaa kertaa kesän alussa. Iivarin ravi on parantunut huimasti, mie melkei järkytyin kerran kun aikasemmin Iivarin harjotusravissa on ollut melkeimpä mahdotonta istua, mutta sillo ei ollu mitää ongelmaa! Olihan se ravi isoa mutta pehmeetä ja muutenki se teki väistöt ja kaikki tuosta vaan, epäilin ottaneeni väärän hevosen tarhasta. Laukka on ajoittain iha hyvää ja joskus hiukan hankalampaa, mutta se vika taitaa olla kuskissa, kun en ymmärrä ratsastaa oikein. Nyt ostin Iivarille meijän ekan koulusatulan! Mutta sen löytäminen ei todellakaan ollut mitenkaan helppoa ja niin nuo asiantuntijatkin sanoi että I:lle voi olla hankala löytää just täydellistä priima satulaa, kun sillä on niin isot lavat ja maha ja vielä suora selkä. Mutta nyt on satula, pitää vain toivoa että se kestäisi hyvänä suht pitkään. Viime viikonloppuna käytiin parin talli kaverin kanssa pitkällä maasto reissulla ja siellä miun ponista paljastu iha uus piirre, se kuumu! Normaalisti iivari on semmonen että se tulee perässä kunhan kerkiää, mutta nyt varmaan kun kavereillakin oli kiire niin se tarttui myös Iivariin. I painoi vaan pään ryntäisiin ja sitten meni kun höyry veturi, eikä pidätteet oikein halunnu mennä läpi. Pitää kattoo että jos tämmönen meno maastossa jatkuu niin pitää varmaan jotain vahvempaa jarrua rueta suunnittelemaan :D Mut nyt lähen I:n luokse ja palaan taas asiaan kun keksin jotain kerrottavaa!

Aina ei oo nii vakavaa reeniä © Tiina
Välillä yritetää kuitenki mennä kunnolla © Elli
Mut pelleily voittaa :D © Tiina
Sitte käyää vetämässä rallia maastossa © Tiina
Ja sitte on akrobatiaa kotona :D © Tiina
©Tiina

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kesän kuulumiset

Iivari on nyt koko kesän saanu vaa hengailla laitumella ja elämä on muutenki ollu helpompaa, kun mie käyn vaa jonku 4-5 kertaa viikossa sitä liikuttelemassa. Mutta laidun kauden loputtua muuttuu ääni kellossa ja yritetään saaha ylimääräiset kilot lähtemään, molemmilta ;D

Kesäkuussa irto hypytettiin talli porukan kesken kaikkia hevosia, tai kaikki halukkaat ja tietysti Iivari pääsi myös hyppimään. Mie oon irtojuoksuttanu Iivaria paljon joten maasta käskytys sujui helposti ja Iivari meni kujaan hyvin. Aluksi Iivari vähän ihmetteli että kuka ne tikut siihe tielle oli laittanut, mutta ei kuitenkaan kertaakaan epäröinyt mennä niistä yli. Sitten nostettiin pikku pystyt ja sen jälkeen omistaja halusi vähän kokeilla mihin hepo pystyy. Estetolpista loppui reijät 90 cm ja siihen korkeuteen sitten toinen esteistä nostettiin. Esteiden väli ei ollu Iipalle mitenkään ihanteellinen joten se joutui aina ottamaan vähän hassut laukka askeleet että sai hyvän ponnistus paikan, mutta siitä huolimatta hienosti poika minun mielestä hyppäsi! Eikä epäröinyt vaan meni aina rohkeasti kujaan ja hoiti homman kotiin! :)
Ensin oli tekniikka hakusessa © Elli

Sit se hokas kupletin juonen © Elli

Nää kaks kuvaa on siltä isoimmalta esteeltä © Elli



Iippa ja sen uudet suitset

Meillä on nyt käynyt tuolla uudella tallilla käynyt pari kertaa Pake valmentamassa ja siitä on ollut kamalasti apua. Ensimmäisellä kerralla kun rupesin ravaamaan alkuraveja, niin Pake sanoi miks sie sitä noin taivutat, että aseta mielummin ulos että se hevonen suoristuu. Tämä ongelma oli siis vasemmassa kierroksessa ja jotenkin mie olin ite tiedostamatta ruennu ratsastamaan Iivaria niin että kun se meinaa kaatua vasemmalle niin yritän saaha sen asettumaan vasemman pohkeen ympärille ja väärinhä mie tein Onneks on joku korjaamassa omia virheitä! Sitten kun rupesin keskittymään siihen että hevonen on suorassa, myös yksin treenatessa niin sitten kun Pake tuli seuraavan kerran käymään niin oli kuulemma ihan erinäköinen heppa! Paljon oon muutenkin saanu vinkkejä ja tosi hyvät kotiläksyt. Nyt tällä hetkellä harjoitellaan sitä että maltan olla ite heilumatta turhia siellä selässä laukassa. Miun vaa pitää opetella ajattelemaan että ratsastan isolla puoliverisellä jolla on jumalaton laukka, että sille Iivarin laukanki pitäs tuntua selkään. Yeah right, well we are workin on it! ;D ja sitte avotaivutuksessa vaihdella ravin rytmiä, niin saadaan ravista entistäkin parempi ja ehompi! En malta oottaa seuraavia valmennuksia ja niitähän  varmaan tässä elokuun aikana on tulossa.
rakas sinusta on tullut pullukka

Ja suurin uutinen tulee tässä: huomenna on miun ja Iivarin 2 vuotis päivä! Jo kaks vuotta on tullu tuon hölömöläisen kanssa samaa matkaa kuljettua! Edelleenkin olen tyytyväinen hankintaani eikä se ole vielä tuottanu miulle pettymystä. Ja vaikka sitä miten joskus miettii että onko tässä mitään järkeä, niin on siinä. On se oma hepo kuitenkin niin eri asia :)
Rakkain <3

hönö

Oon aika järkyttävä mut söpö heppa ;D

reenin jälkee



torstai 13. kesäkuuta 2013

Pitkästä aikaa

Herranjumala viimeeks elokuussa kirjotellu tänne ja tän muka piti olla joku miun oma "ratsastus päiväkirja." No mutta jospa nyt yrittäsin vähän päivitellä meidän kuulumisia :)

Koko viime syksy ja tää kevät ollaa ratsastettu kerran viikossa valvovan silmän alla ja kyllä sitä kehitystä tapahtuu, hitaasti mutta varmasti. Esimerkiksi vastalaukka on meillä sujunut suoraa uraa pitkin, mutta kaarevalla uralla se ei ole halunnut onnistua. Kuitenkin viimeisillä tunneilla ennen kesäloman alkua yritin vastalaukka kaarretta yksin treenatessani ja sitten myös tunnilla ja ne onnistui! Olin niin ylpeä ja maneesi raikui kehuista kun sain kaarteen yksin ollessani onnistumaan. Esteitäkin ollaan aina välillä hypelty ja kyllä se sitäkin hommaa alkaa hoksaamaan ja älyää että laukan rytmi ja pituus vaikuttaa siihen miten helposti niistä tikuista pääsee yli. Joulun aikaan käytiin maastoilemassa ja vedeltiin siellä yhellä suoralla laukkaa pari kertaa ees taas iha molempien mielen virkistykseksi. Tais siinä omistajakin muutaman joulu laulun laulaa kyydissä silkasta riemusta. Lumien sulamisen jälkeen käytiin myös utran harjuilla päästelemässä höyryjä ja yhdellä kerralla poni olikin melko innoissaan kun pyysin sitä laukkaamaan yhden harjun päälle niin tämä heitti pukin silkasta riemusta mitä se ei ole ennen tehnyt kun ollaan kahdestaan maastoiltu.

Mutta silkkaa riemua elämä ei ole ollut. Nyt tänä keväänä Iivari on pari kertaa meinannu aiheuttaa miulle harmaita hiuksia, aika montaki. Ensimmäisenä sille tuli semmosta ihottumaa, jotain ihme rupia että kun ne rapsutti pois niin sieltä tuli semmosta märkää visvaa ja se puhkes vielä pari viikkoa ennen kuin mie olin lähössä kaheks viikkoa pois lomailemaan ja sinä aikana meijän äiti piti Iivarista huolta. No jätin Iivarin kuitenkin äidin hoiviin joka värväsi milloin ketäkin avuksi Iivarin pesuun. Huono puoli oli vain että kun meidän tallissa ei ollut pesukarsinaa niin ei voitu pestä kuin se mahan alunen jossa oli eniten rupea. Sitten sille laitettiin myös sitä violettia haavan hoito suihketta, että se kuivattaisi niitä rupia. Kun palasin matkalta niin se rupi oli jo huomattavasti parempi, se oli melkein hävinnyt jo kokonaan. Hevonen vain oli vähän hassun näkönen ku äiti oli ajellu siltä karvoja niitten ihottumien päältä pois, että ne olisi helpompi hoitaa, niin ponini oli site täplä kalju violeteilla väri laiskillä.  No vähän aikaa se oli hyvä kun sitten taas iski kosteat kelit ja karsinan alunen vaihtui niin se sama ihottuma tuli takaisin ja entistä leveämmälle alueelle kuin ennen. Kaiken hyvän lisäksi, kun kaverini tuli kuvaamaan meidän menoa ja laitoin Iipan hienoksi niin ravissa se meni tosi hyvin ja kun nostin vasemman laukan niin ei ollut mitään ongelmaa, mutta sitte oikea laukka oli tosi outo. Otin sitten raviin ja outo meno jatkui ravissakin. Ratsastuksenopettajani oli sitten samaan aikaan maneesissa ja hän sanoi että vasemmalla jalalla ottaa lyhyempää askelta. Sitten lähdettiin kotia kohti tutkimaan sitä jalkaa, mutta siinä ei ollut mitään vikaa, ei turvotusta, kuumuutta, nestettä, ei siis mitään. Jäätiin sitten seurailemaan tilannetta molempien vaivojen osalta. Epätoivoiselle jo näytti ja olin jo klinikka aikaa varaamassa, kun sitten meidän tallille tuli hieroja hieromaan yhtä toista hevosta ja sitten kysyin häneltä että voisiko hän vilkaista Iivaria, jospa ontuminen johtuisikin vain hevosen takapään jumista? Hieroja lupasi sitä katsoa ja hän hieroi Iipan takaosan ja sen jälkeen katsottiin liikettä niin se oli kuin olikin puhdas! Pikkuhiljaa myös ihottuma alkoi paranemaan. No nytten kun vietiin Iivari laitumelle ja lähdin ensimmäistä kertaa sillä ratsastamaan niin se oli tosi rauhaton kun laitoin sen käytävälle kiinni. Iippa seilas koko ajan ees taas ja sitten huomasin että sen jalka oli jo yhden varuste arkun päällä. No lähdettiin sitten ratsastamaan ja otin ravia nin se rupesi heti ontumaan. Luultavasti se oli johonki onnistunut kolauttamaan jälleen vasemman takajalkansa ja sitä ollaan tässä viikon verran paranneltu, onneksi se on jo paljon parempi, vaikka ei 100% terve ihan vielä.

Siinä oli meidän kuulumiset hyvin tiivistetysti, nyt vielä loppuun joitain kuvia :) P.S. Toivottavasti joku jakso lukee





Iivarin ihottuman hoito klippaus
Löysin tämmösen Iipalle finderbystä, nyt se piristää kaikkien päivää :D


Iivarin laidun kavereita

Omistajakin valmistu ylioppilaaks ja lähihoitajaksi tässä keväällä :)

<3

Alku meni näin hyvin ja sit se rupes linkkaamaan © Heidi T

© Heidi T

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Eli tänään on miun ja Iivarin vuosipäivä, äkkiä se aika on mennyt ja toivottavasti meillä on vielä monta yhteistä vuotta yhdessä! En oo nytte kirjotellu, mutta miepä kirjotan nytten meijän kesän pähkinän kuoressa :)

 Kesäkuun alussa oltiin Iivarin kanssa derby estekurssilla, eli siellä mentiin vähä maasto esteitä mutta myös normi esteitä vähän erikoisemmilla lisillä esim. vesimatto oli ja risuja yhden esteen alla pelokkeena. Iivari meni aika lailla sillä tavalla kun odotinkin. Joitain esteitä piti kytätä ja ottaa muutaman kerran uudelleen mutta kaikista esteistä päästiin loppujen lopuksi yli. Vesieste ei tuottanu mitään ongelmia, kun siitä piti mennä vain läpi mutta voi kamalaa kun piti ensin tehhä pikku hyppy sine veteen ja vedessä hypätä pikkuruinen este niin se meinasi olla maailman loppu. Mutta loppujen lopuksi kun uhkasin, että mitään herkkuja ei tipu tunnin jälkeen jos ei ala ne esteet ylittymään niin sittenhän niistä päästiin yli ;) tähän väliin voisin laittaa kuva pläjäyksen tuolta kurssilta.

Vesi matto

Aina ei menny putkeen
Mutta hyppäs se loppujen lopuks
Melko nopeesti tuon kurssin jälkeen Iivari pääsi kesälaitumelle ja siellä se on kohta puoleen ollut 2kk. Siinä laumassa on ollut koko ajan vähintään 4 hevosta ja enimmillään 6, tällä hetkellä niitä on 5. Hyvin on poika viihtynyt, mikäs siinä ollessa kun syötävää riittää ja on kavereita, enkä miekään käy niin kamalan usein häntä kiusaamassa. Vielä reilun viikon Iivari saa vietellä kesälomaansa, niin kuin omistajakin aloittaa vasta nytten kesäloman ennen kouluun palaamista. Sitten kun minäkin olen saanut lomani pidettyä niin sitten olisi meillä paluu takaisin koti tallille treenien pariin. Mutta nyt nautitaan vielä kesän viimeisistä hetkistä! Vielä laitan kesäkuvia tähän myös ;)

Kaverukset :)







Kesä treenejä, pahoittelen omaa istuntaani


Rakkain <3
P.S. Blogger ei näköjään halua antaa tälle tekstille otsikkoa mutta sen otsikon kuului olla 1v yhdessä, siksi tuo alkukin viittaa vähän niiku siihen :D

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Haaste ja kesä suunnitelmia

Miut haastettiin siis tekemään tälläinen kysely ja arvelimpa sen nyt huvin vuoks tehhä :) Pitää kiittää tietysti haastajaa eli Enniä ja haastaa muita mutta en mie jaksa semmossii tehä ;)

Ensimmäinen hevonen jolla ratsastin
Ensimmäinen, oiskohan ollu kummi tädin Sune?

Ensimmäinen hevonen jolta putosin
Suru

 Ensimmäinen hevonen jolla ylitin esteen
Varmaa Daalia

Hevonen jota ikävöin eniten
Rilli ja Petra ne opetti paljon

Hulluin hevonen jolla olen ratsastanut
Jaa paha mennä sanomaan, en osaa sanoo :DD

Kiltein hevonen jonka olen tavannut
Niitä on monta, mutta sanotaan vaikka Petra

Hirvein hevonen jolla olen ratsastanut
No on näitä ollu mistä en tykkää iha nii paljoo, sanotaan Nappi

Hevonen jonka selkään haluaisin vielä päästä
Rilli ponin selkää ois kiva päästä <3

Ensimmäinen lempiponi 
Daalia
 Hevonen jonka kanssa yhteistyö on kehittyny eniten

No minun oman pikku murusen Iivarin kanssa :)

Hevonen jolla ei ole mennyt, mutta haluaisi mennä
Noita Jukan uusia tuntsareita vois kokeilla joskus :)

Hevonen jonka kanssa on onnistunein tunti
Iivarin kaa meni ne viimesimmät Artsin valkat meni super hyvin, joten se olkoon onnistunein.
Yritteliäin hevonen jolla olen ratsastanut
Pitäähä se yrittää kehua omaa ja sanoo että Iivari x)

Hauskin hevonen jolla olen ratsastunut
Sanotaan Mauno 
Hevonen jolla on ihanimmat askeleet

Nekku
Vaikuttavin hevonen
Hmm.. Lassi oli aika vaikuttava :)

Pienin hevonen jolla on ratsastanut
Oisko joku shettis lapsena säkä varmaa jotai 90cm

Suurin hevonen jolla on ratsastanut
Esko
Itsepäisin hevonen jolla on ratsastanut
Sanotaan tähäkki nappi :P

Hevonen jonka haluaisi omaksi
Iivari oli juuri sellainen hevonen mitä etinki eli miulla on jo hevonen jonka haluan omaksi ;)
 Elämäni tärkein hevonen
Iivari tietysti <3

Muodissa mukana ;D


Semmonen kysely tällä kertaa ja tosiaan oon koko ajan ollu sitä mieltä että Iivari on kesälaitumelle, mutta miten pitkäksi aikaa ja mihin aikaan vuodesta niin se on ollut heiman epäselvää. Mutta nyt miulla on suunnitelmat kirkastunu ja oisin viemässä Iippaa laiduntamaan jostain tuolta kesäkuun puolesta välistä elokuun puoleen väliin asti eli noin kaks kuukautta sais poika elää vihreällä heinällä! Käytiin alkuviikosta katsomassa sitä laidun paikkaa ja siellä näytti tosi hyvälle! Ihan lomailemaan en voi tuota heposta jättää tai muuten se tulee taas super lihavana takas mutta vähennän kyllä ratsastus kertoja, koska se laidun maakin oli vähän mäkistä niin johan tuo saa siinä liikuntaa kun ramppaa sitä mäkeä ees taas :) Tällä erää en jaksa enempää kirjottaa vaikka asiaakin varmaa olisi, mutta sori oon laiska ;D
Vihreään totuttelua :)

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Bileet!!

Tänää Iivari täyttää 8 vuotta! Synttäreitä on juhlittu vaan sillä, että Iivari saa pitää vapaa päivän ja mie kävin shoppailemassa sille uuven vohveli loimen, joka oli tarjouksessa 25€. Sitte ostin myös satulan puhistus ainetta ja vein ne tallille ja syötin Iivarille monta porkkanaa, vähä leipää ja ompun :)
Rakkain synttäri sankari <3

torstai 26. huhtikuuta 2012

Pitkästä aikaa...

Oon  ollu super laiska postailija, anteeksi siitä en vaan oo mikää maailman paras kirjoittaja, niin ehkä siks ei tuu tännekkää mitää laiteltuu, mutta on se kiva itekki muistella mitä sitä on tullu tehtyä :) Mie oon näköjään jättäny aika paljo asioita kirjottamatta. Käytiin Iipan kanssa maaliskuussa harjotuskoulukisoissa jälleen harjoittelemassa. Mie olin koko aamun ollu töissä ja se päivä oli muutenki jo menny iha päi peetä ja sitte mentii sinne kisa paikalle verkkailee ja jotenki tuntu että oli vähän lyhyt se verkka aika. Mie ratsastin sen meijän ryhmän ensimmäisenä ja kyseessä oli siis sama ohjelma kuin viimeeksikin. Viskasin raipan sitten kädestä pois ja miulle sanottiin että olisi sen raipan saanu pitää, kun on vaan harjotuskisat mutta mie sanoin että myö harjotellaan kunnolla eikä fuskata, kun ei sitten oikeissakaan kisoissa sitä raippaa saa olla. Ravi osuus meni iha ok, ainanki paremmin kun viimeeks. Eka laukat meni miten meni ja sitten kun piti tulla laukka lävistäjä niin ponini meni radalta ulos, kun rajoina oli pelkät puomit niin helppohan niistä oli ohi sujahtaa :D No loppujen lopuks nauroin koko jutulle ja saatiin muistaakeni jotain 56% eli pari prosenttia paremmin meni kun viimeeks!

Karsina laatu kuva
Nyt ollaan käyty Iivarin kanssa 2 kertaa viikossa ratsastuskoulun tunneilla mukana pyörimässä. Tiistaisin käydään koulutunnilla ja keskiviikkosin estealkeis tunnilla. Estealkeis tunnilla mennään tosi alkeis juttuja ja välillä jos ollaan menty siellä vaan pelkästään puomeja niin sitten saatan itekseni hypätä jotain estettä samalla viikolla. Iipasta huomaa että ei se mikään synnynnäinen Milton oo mutta kyllä se hyppääminen alkaa pikku hiljaa luonnistumaan. Viimeeks kun hypättiin siellä meidän tunnilla niin mentiin semmosta linjaa ja Iivari pari kertaa ajautu aika reunaan niitä esteitä ja mie ajattelin jo, että nyt mennään ohi koska sitä Iivari on harrastanut aika paljon. Mutta ei Iippa päättikin sitten yllättää mamman ja hypätä vielä siitä, kyllä iha pari kertaa joutu keskittymään siihen, että mitenköhän mahdan kestää hypyssä mukana. Eli alkaa Iivariltakin jo sitä rohkeuta niille esteille pikkuhiljaa löytymään :)


Mie ja miun poni, cee Emma
Mutta kyllä se kouluratsastus on meidän päälaji, se on tullut huomattua tässä viime kuukausien aikana. Artsi on käynyt nyt kahdesti valmentamassa tässä lähi kuukausina. Silloin aikasemmalla kerralla harjoiteltiin avotaivutuksia ja ollaanha myö tehty niitä tunnilla, mutta se Artsin opettama ratsastus tyyli on hiukka erillainen, kun sitten tän vakkari open niin sitten pitää aina noissa valkoissa miettiä kaikki omat avut uusiksi. Se aikasempi kerta meni iha ok, mutta nyt kun Artsi oli viime viikonloppuna valmentamassa niin Iippa oli super hyvä ja mie en ollu ratsastanu sillä ite viikkoon kun olin viikon Turkissa! Mie opin ite ratsastamaan sitä paljon kevyemmin noissa valmennuksissa ja onhan se pidemmän päälle helpompaa kun ei tarvii nykii ja tuupi, vaan hevonen liikkuu itse ja ratsastaja vaan matkustelee kyydissä kun sujuu. Miks sitä onki nii tyhmä ihminen ettei oo tuoomostakaan asiaa ennen tajunnu? No onneks nyt sentää valmentaja valasi minua ;) Iivari on kulkenut tuolla meidän vakkari koulutunnilla kanssa hyvin. Tällä viikolla harjoiteltiin takaosa käännöksiä, joita me ei olla niin kamalasti tehty, niin sitten meidän ratsiope kysyi miulta että oonko mie harjotellu niitä ja mie vastasin että eipä nyt oikeestaan. Ope tokas vaan sitten että joo no sujuuhan nuo, on miulla sitten taitava poni <3



Onhan se vähän muuttunu tässä 8kk aikana :D ekan  kuva cee Heidi ja toinen cee Emma